Tietoa PRESBYOND / femtoLASIK-laserleikkauksesta

Laserleikkauksen jälkeen

Laserleikkaus on ratkaisu useiden ihmisten näköongelmiin. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että silmä, kuten mikä tahansa muu kudos tai elin, tarvitsee aikaa toipuakseen leikkauksesta. Olisi hyvä, jos sinulla olisi saattaja tullessasi leikkaukseen. Silmässä saattaa olla leikkauksen jälkeen epämukavuuden, hankauksen tai roskan tunnetta, tai silmät saattavat olla valonarat ja vuotaa. Lisäksi valkuaiset saattavat punoittaa. Näkö on aluksi epätarkka, ja saattaa esiintyä kipua. Pyri pitämään silmiä mahdollisimman paljon kiinni vaivojen lievittämiseksi. Tiputa silmiin usein tekokyyneliä ja käytä aurinkolaseja.

Epämukavuuden tunteesta huolimatta silmää ei saa hieroa, sillä se saattaa aiheuttaa sarveiskalvon läpän siirtymisen paikoiltaan!

LASIK-menetelmää käytettäessä vaivat häviävät parin päivän kuluessa. On järkevää ottaa muutama päivä vapaaksi töistä tai koulusta. FemtoLASIK-menetelmällä leikattujen potilaiden tulisi ottaa ammatin mukaan vapaata töistä noin kolme päivää.

Yritä levätä leikkauspäivänä! Varo toimia, joissa silmään voi mennä jotakin tai on vaara, että silmää kosketetaan tai hierotaan (esim. rakennuspöly tai lasten kanssa leikkiminen). Silmän kuivuutta lisääviä toimia, kuten tietokoneella työskentelyä ja television katselua, on vältettävä. Öisin on suositeltavaa käyttää silmäsuojusta silmien suojana. Annamme suojuksen potilaalle leikkauspäivänä silmätippojen ja aurinkolasien mukana veloituksetta. LASIK-leikkauksen jälkeen on suositeltavaa käyttää nukkuessa silmäsuojusta viikon ajan leikkauksen jälkeen. Kotona tulee käyttää lääkärin määräyksen mukaisesti tulehdusta estäviä silmätippoja ja tekokyyneliä. Kipulääkkeitä voi käyttää tarvittaessa. Joskus leikkauksen jälkeen sarveiskalvolle asetetaan suojaava piilolasi, jonka lääkäri poistaa yleensä seuraavalla päivällä. Vaikka olisit kokenut piilolasin poistaja, älä yritä poistaa piilolasia itse!

24 tunnin kuluttua leikkauksesta voit käydä kylvyssä mutta et suihkussa. Vältä saippuan ja veden joutumista silmään. Voit lukea ja katsella televisiota, mutta älä unohda kosteuttaa silmiä tekokyynelillä. Kuivailmaisissa tiloissa ja tiloissa, joissa on ilmastointilaite (myös lentokoneessa), on käytettävä tekokyyneliä vähintään 30 minuutin välein. Autolla voi ajaa, kun lääkäri on varmistanut tarkastuskäynnillä, että näkökyky on riittävän hyvä. 

48 tunnin kuluttua leikkauksesta voit käydä suihkussa, mutta vältä saippuan ja veden joutumista silmään. Peseytymisen jälkeen on suositeltavaa tiputtaa silmiin tulehdusta estäviä silmätippoja. Ensimmäisen viikon aikana ei saa käydä saunassa. Myöhemmin on suositeltavaa käyttää kosteuttavia silmätippoja välittömästi ennen saunaan menoa ja saunan jälkeen. Voit meikata kasvoja, mutta älä käytä kosmetiikkaa silmien ympärillä. Tietokonetta käytettäessä on hyvin tärkeää kosteuttaa silmiä riittävästi.

Kolmen päivän kuluttua leikkauksesta voit tehdä kevyitä harjoituksia (esimerkiksi hölkätä juoksumatolla tai ajaa kuntopyörällä). Ole edelleen hyvin varovainen lasten kanssa leikkiessäsi. Voit käyttää alkoholia kohtuullisesti.

Viikon kuluttua leikkauksesta voit meikata silmiä, mutta pyri välttämään silmien koskettelua. Kohtalainen rasitus on sallittua: voit juosta, rullaluistella, pyöräillä, pelata golfia ja nostaa painavia esineitä.

Kuukauden kuluttua leikkauksesta voit urheilla intensiivisesti, kunhan käytät tarvittavaa silmäsuojusta: voit uida, sukeltaa, purjehtia, hiihtää, ajaa moottoripyörällä ja maastopyörällä, hypätä laskuvarjolla ja pelata urheilupelejä kuten koripalloa, lentopalloa ja jalkapalloa. Voit ottaa aurinkoa, kunhan käytät hyvin silmiä suojaavia aurinkolaseja. Auringonvalo saattaa kuitenkin edesauttaa sarveiskalvon arpikudoksen muodostumista. Sen vuoksi on suositeltavaa olla noin kuukausi suunnittelematta lomamatkoja maihin, joissa aurinko paistaa intensiivisesti. Päivänvalossa suositellaan aurinkolasien käyttöä ensimmäisen vuoden ajan leikkauksen jälkeen.

Kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta voit harrastaa sellaisia urheilulajeja, joissa saattaa lentää vettä silmään voimakkaasti, kuten vesihiihtoa ja surffausta. On kuitenkin muistettava käyttää tarvittavia suojalaseja.
Näön lopullinen asettuminen saattaa kestää kolmesta kuuteen kuukauteen. Öisin saattaa esiintyä näköhäiriöitä, jotka tekevät autolla ajamisesta vaarallista. Arvioi kykysi oikein!

Ota heti yhteyttä hoitavaan lääkäriisi, jos silmää alkaa särkeä tai se punoittaa tai jos esiintyy voimakasta hankauksen tunnetta tai näkökyky huononee!

Lääkehoito FemtoLASIK-laserleikkauksen jälkeen

Silmätippojen laittaminen: vedä varovasti alaluomea alaspäin ja tipauta silmään 1 tippa lääkettä. Pidä kahden vaikutukseltaan erilaisen lääkkeen silmään tiputtamisen välissä vähintään 5 minuutin tauko.

Systane/Optive – kostutustipat

  • ensimmäisenä päivänä leikkauksen jälkeen 15 minuutin välein
  • toisesta päivästä alkaen viikon ajan 30 minuutin välein
  • toisesta viikosta alkaen 1 tunnin välein
  • kolmannesta viikosta alkaen 4–5 kertaa päivässä ja aina, kun tunnet silmissäsi kirvelyä, kutinaa tai hiekan tuntua
  • ensimmäisen puolen vuoden aikana silmiä kannattaa kostuttaa myös aamuisin heräämisen jälkeen

Tobradex – tulehdusta lievittävät ja antibioottiset silmätipat

  • ensimmäisenä päivänä 1–1,5 tunnin välein
  • jatkossa 1 tippa 5 kertaa päivässä 1 viikko
  • 1 tippa 3 kertaa päivässä 1 viikko
Menu